Oravala kylänä ja asumisalueena | |
|
Oravalan etua ovat erinomaiset yhteydet kaupunkiseudulle. Kouvolaan ja Kuusankoskelle. |
|
VALOKUITUILTA koululla torstaina 2.2.2012 klo 18.30.
Osuuskunta Kyläkuidun edustaja tulee kertomaan nykytilanteesta, mitä palveluja verkon ...
Kysymys kuului: Missä paikassa kuvassa näkyvä tienviitta sijaitsee?
Vastauksia tuli muutama kappale, mutta oikeaa paikkaa ei kukaan keksinyt. Siten palkinto jää jakamatta. Kyseinen kyltti sijaitsee ...
Nuottauksen tarkoitus on poistaa järvestä pieniä lahnoja ja särkikaloja - joiden määrä on kasvanut - jotka aiheuttavat järven ekosysteemissä ongelmia tonkimalla pohjasedimenttiä, jolloin siitä vapautuu ...
Oravalan Osakaskunnan - Oravalan, Mattilan ja Hirvelän kylien - rantaongintamestaruus ratkaistiin lauantaina 30.7.2011 Torasjoella, lämpöisessä 22 asteen kesäsäässä.
Veteraanit hallitsivat
Kilpailujen suurimman kalamäärän - 3092 g - ...
...tästä syystä muistuttaisin, että saalistilastot tulee palauttaa sihteerille 31.12. mennessä. Ilmoitelkaa vaikka olisikin nolla, sillä näin saadaan rasti nimen perään palautuksesta.
Eri toimikuntien vetäjiä ja jahtipäällikköä ...
Valkealan-Kouvolan Rhy:n Joulurauhan julistus riistalle pidetään
18.12.2011 klo 16.00 Rasi-Hörkäällä.
Pitopaikka on Inkeriläntie varrella. Tarkemmat ajo-ohjeet päivitetään kun ne saadaan. Tervetuloa. ...
hintaan 10 €/kpl. Tiedustelut puheenjohtaja tai sihteeri. ...
Hei, tiistaina 24.1. kello 16 Marttatalolle tulee askarteluohjaaja. Tämän kerran aiheena on huovutuspallojen teko. Niistä voi tehdä esimerkiksi helmet, pannunalusen ...
Kouluruoka herättää usein keskustelua. Kouvolan kaupungin ruokapalveluille on laadittu oma Ruokahetki -ravitsemuskäsikirja, jonka avulla määritellään Kouvolan kaupungin kouluissa tarjottavan ruuan ravitsemuksellista laatua. Käsikirja päivitetään joka ...
Korjattu tiedote koteihin 4.1.2012 (edellisessä tiedotteessa salasana väärin!)
Hyvää uutta vuotta kaikille! Kevätlukukausi on saatu hyvään alkuun. Muistuttelen tässä parista asiasta. Ensinnäkin uimahallikäynnit alkavat 13.1. ...
Hyvistä tonteista on jatkuvaa kysyntää. Kunnan tontit on kaikki myyty tai varattu. Jos omistat hyvää tonttimaata ja haluat myydä sen eteenpäin, ota yhteyttä kyläyhdistyksen puheenjohtajaan.
...